SFS yleinen uutiskirje

06.04.2010

Tulosta artikkeli | Uutiskirjeen etusivu

 

SESKO 45 v.

Sähköalan standardisoinnista Suomessa SFS:n toimialayhteisönä vastaava SESKO ry piti 45-vuotisjuhlaseminaarin 31. maaliskuuta Helsingissä teemalla ”Yhteistyöllä parempia standardeja”. Helsingin pörssiä varten lähes sata vuotta sitten valmistuneessa upeassa Pörssitalossa pidettyyn tilaisuuteen oli ilmoittautunut lähes 150 henkeä.

Tilaisuuden avasi SESKOn hallituksen puheenjohtaja Kimmo Saarinen. Hän kertoi, että järjestöä perustamassa vuonna 1965 oli 13 sähköalan yhdistystä. Toiminta lähti liikkeelle toiminnanjohtajan, standardisoimisinsinöörin ja osapäiväisen konekirjoittajan voimin. Tänään SESKOn palveluksessa on 11 henkeä. Myös toimintaympäristö on muuttunut. IEC:n julkaisujen määrä on kasvanut 45 vuodessa 360 julkaisusta 6 000 julkaisuun. Suomalaisia oli IEC:n kokouksissa vuonna 1965 yksi. Viime vuonna 242 suomalaista osallistui IEC:n kokouksiin.

Kimmo Saarinen kertoi, että SESKO ei aloittanut työtä tyhjästä, sillä sähköalan standardisointia Suomessa on harjoitettu jo vuodesta 1926 SFS:n Sähkökomitean piirissä. IEC:n jäseneksi Suomi liittyi jo vuonna 1949.

Maailmanlaajuista yhteistyöstä kansainvälisessä standardisoinnissa käsitteli esityksessään johtaja Gabriel Barta IEC:stä. Hän kävi läpi lukuisia organisaatioita, joiden kanssa IEC on yhteistyössä. Yhteistyötä tehdään paljon myös konsortioiden kanssa ja niiden spesifikaatioita vahvistetaan nopeutetulla menettelyllä IEC:n standardeiksi.

Norjassa sähköalan standardisointia hoitavan NEK:n toimitusjohtaja Tore Trondvold kävi läpi pohjoismaisen yhteistyö kehittymistä vuosien mittaan. Standardisoinnissa yhteistyötä varten perustettiin NOREK vuonna 1972. SESKO on ollut mukana yhteistyössä alusta lähtien. Islanti tuli mukaan yhteistyöhön viimeisenä pohjoismaana vuonna 2001.

Matkustajien turvallisuuteen perehdytti juhlaseminaarin osanottajat kouluttaja Totti Karpela Mielenrauha Oy:stä. Hän kiteytti sanomansa: pää-, vara- ja hätäsuunnitelmat kuntoon!

Erkki Yrjölä -mitaleilla palkittiin Pentti Hautala (Sito Oy), Ari Honkala (SGS Fimko Oy), Kari Koskinen (Kari Koskinen Consulting) ja Matti Sundquist (Sundcon Oy). Kunniajäsenekseen SESKO kutsui Leo Laaksosen (Teknologiateollisuus ry.).

Tilaisuuden juontajana toimi taikurilääkäri Martti Vannas Oy Martti Vannas Ab:stä. Hän johdatti osanottajat seminaarin viimeisessä esityksessä taikuuden ihmeelliseen maailmaan.

 
 

Uutiskirjeen muut artikkelit:

 
Uusi palvelu pk-yrityksille
ISO 9004:2009 julkaistu suomeksi
Tietoturvallisuutta suomeksi
SESKO 45 v.
Kiskokaluston standardisointipäivät
Turvallisen tekniikan seminaari kesäkuussa
CEN Sector News
Henkilöuutiset
 
 
 

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry
Malminkatu 34, 00100 Helsinki
puh. 09 149 9331
Sähköposti: tiedotus@sfs.fi

Uutiskirjeen toimittaja:
Jyrki Alanko

Tilaa uutiskirje tästä