Standardeilla menestystä liiketoimintaan -seminaari Varkaudessa oli menestys
Suomen Standardisoimisliitto SFS järjesti yhteistyössä Etelä-Savon, Kuopion ja Pohjois-Karjalan kauppakamarien, MetSta ry:n ja SESKOn kanssa seminaarin ja näyttelyn teemalla ”Standardeilla menestystä liiketoimintaan” Varkauden Navitaksessa 15. kesäkuuta.
Tapahtuma oli suunnattu erityisesti Itä-Suomen alueen pk-teollisuudelle ja siihen osallistui yli kolmekymmentä asiasta kiinnostunutta kuulijaa. Tilaisuus oli toinen alueellisten standardisointiseminaarien sarjassa – ensimmäinen tapahtuma pidettiin Joensuussa viime marraskuussa.
Andritz Oy:n, Ponsse Oyj:n ja Sähköinsinööritoimisto SHS Ky:n edustajat kertoivat yrityspuheenvuoroissaan, minkälaisia hyötyjä standardien käytöstä on ollut heidän yrityksilleen. Tilaisuuden päätteeksi järjestetyssä kontaktitilaisuudessa yleisöllä oli mahdollisuus tutustua näyttelyyn sekä keskustella mieltään askarruttavista standardeihin liittyvistä kysymyksistä.
|